Kitara kierrätyspuusta

Uppo- ja kierrätyspuut – takaisin ajanlaskun alkuun

Työssäni artesaanina ja soitinrakentajana olen tutustunut lukuisiin puulajeihin.  Yleensä tiedän jo etukäteen tutkimalla ja koputtelemalla mitkä puut yhdistämällä tulokseksi saadaan huippusoitin. Soitinrakennuksessa käytetään pääasiassa siihen helposti saatavissa olevia tuttuja puulajeja, kuten leppää, suosaarnia, mahonkia, vaahteraa, ruusupuuta ja eebenpuuta. Harvemmin käytetyistä puulajeista syntyy myös erinomaisia soittimia. Runkoja olen valmistanut mm. männystä, poppelista, bibolosta, puna seetristä, pähkinäpuusta  ja kansipuina olen käyttänyt  cocoboloa, spaltti- ja loimuvaahteraa/koivua, pähkinäpuuta, eebeniä, sekä eri puulajien juuripahkoja. Kaulapuun on oltava erityisen stabiili, mutta sen ei tarvitse aina olla vaahteraa tai mahonkia. Laminointi ( liimaus useista paloista) hillikuitu- tai titaanivahvikkeet ja otelaudan työstäminen kaarevaksi myös alapinnalta lisäävät kaulan jäykkyyttä.

Viime vuosina olen erikoistunut erityisen vanhoihin puihin, alkaen 100–200 vuotta vanhoista kierrätyspuista (vanhat rakennukset, huonekalut, lattialankut, pöydät jne.) aina tuhansia vuosia vanhoihin uppo-puihin (esim. Pohjolan uppo-mänty). Uppopuiden ikä on todennettu radiohiiliajoituksella paikkansa pitäväksi, joten vanhimmat rungot ovat ajanlaskumme alusta saakka, jotkut jopa vanhempia.

 

 

Suomen Tarkk´ampujapataljoonan upseerien kasarmirakennuksesta purettuja lattialankkuja. Rakennus on valmistunut 1800-luvulla. Kaadettaessa puut ovat olleet n. 200-400 vuotta vanhoja.

Kitaroiden valmistuksessa on nykyään muotia käyttää myös lämpökäsiteltyä puuta. Tällä tavoitellaan samaa vaikutusta kuin puun luonnollisella vanhenemisellakin on, mutta keinotekoisesti. Lämpökäsittelyssä puu kuivuu, kevenee ja siitä tulee vakaampi, myös väri muuttuu tummemmaksi. Tällöin se kestää paremmin lämpötilan ja kosteuden vaihtelua mikä onkin toivottu ominaisuus soittimelle. Eri yhteyksissä lämpökäsiteltyä ja vanha puuta on vertailtu mikroskoopilla. On havaittu, että lämpökäsittelyn avulla saavutetaan tiettyä yhtäläisyyttä puun solurakenteessa, mutta todellisuudessa mikään ei voi korvata aitoa, luonnollisesti ikääntynyttä puuta.

Supervanhojen puiden kohdalla on puhuttava harvinaisesta herkusta, jonka saatavuus on lähinnä poikkeuksellisen hyvän tuurin varassa. Tyypillisesti vanhan kasvun uppopuu makaa syvällä järvien ja jokien pohjassa aikanaan esimerkiksi tukinuiton yhteydessä uponneena tai maanvyörymän seurauksena vajonneena metsäkaistaleena. Pohjolan kylmät vedet, hapeton pohjamuta ja korkea vedenpaine ovat suojanneet puuta lahottajilta, ja siten ne ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin.

 

 

2000 vuotta vanhaa uppomäntyä.  Sukellettu järven pohjasta 1980-luvulla. Näitä myrskyn aikoinaan veteen kaatamia puita saattaa löytyä syvien kalliorantaisten vesistöjen pohjista.

Pitkän ajan kuluessa veden mineraalit ovat värjänneet ja kuvioineet puuta uniikilla tavalla. Uppopuusta myös liukenee ajan saatossa veteen ligniinejä ja eteerisiä öljyjä, joten vesi ikäänkuin huuhtoo puun solukon auki. Tätä ei tapahdu ollenkaan puun ilmakuivauksessa. Erittäin rajoitettu saatavuus ja monet erityiset ominaisuudet ovat nostaneet uppopuun viime vuosina aivan omaan arvoonsa. Uppopuut ovat peräisin ajalta, jolloin puut olivat paljon hidaskasvuisempia kuin tänä päivänä. Satoja vuosia vanhan männyn tiheys voi olla jopa kymmenkertainen nykypuihin verrattuna. Olen esimerkiksi laskenut sentin matkalle yli 50 vuosirengasta. Erilainen puun rakenne ja tiheys eivät voi olla vaikuttamatta merkittävästi myös puun sointiominaisuuksiin. Näin hyvää puuta ei ole enää mistään saatavilla, siksi se soveltuukin mainiosti juuri soitinpuuksi.

n. 400 vuotta vanhaa uppopuuta Oulun edustalta. Puu on niin tiheää, että vuosirenkaita ei pysty laskemaan paljaalla silmällä.

Kun uppopuu on oikein kuivattu, se ei enää ime vettä kunnolla maasta tai ilmasta. Puun solukko on muuttunut ja antanut puulle vettähylkivän ominaisuuden. Tästä johtuen puu on kevyempää ja kosteusvaihteluista johtuva eläminen lähes olematonta. Oikein pintakäsiteltynä (esim. hengittävä nitroselluloosalakka) puu jatkaa kuivumistaan soittimen muodossa, ja vain paranee ajan ja soittamisen myötä.

Fender teki ensimmäiset sähkökitaran rungot männystä (engl. Pine). Erityisesti vanhassa uppomännyssä on poikkeuksellisen vahva ja upea tuoksu, joka täyttää verstaan koneiden pauhun keskellä. Vanhasta puusta huokuu jotain hyvin erityislaatuista, ja näillä soittimilla onkin aivan oma soundi, fiilis ja luonne. Uppopuiden solurakenne on muuttunut veden alla vietettyjen vuosien seurauksena, sillä puu on vanhentunut iän ohella myös rakenteeltaan. Valmistunut uusi soitin on siis valmiiksi “vintage” eikä sinun tarvitse erikseen odottaa 50–60 vuotta saman tuloksen aikaansaamiseksi.

 

Mahonkikaula-aihioita vähintään 200 vuotta vanhan Hondurasilaisen pöydän kannesta

Japanissa uskotaan, että puussa asuu henkiolento. Olen tullut siihen tulokseen, että japanilaiset eivät välttämättä ole täysin väärässä. On pysäyttävä kokemus soittaa esim. yli 2 000 vuotta vanhasta puusta tehdyllä soittimella, se antaa aivan omanlaistaan perspektiiviä niin ajan kulumiseen kuin elämään yleensä. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut tänä aikana, minkälaista elämää puu on nähnyt? Näitä kysymyksiä herää usein esimerkiksi vanhoista rakennuksista ja huonekaluista hankittujen puiden ja soittimien kohdalla.

GAS Guitarworksin pajalla on tällä hetkellä tarjolla näitä vanhoja aarteita hyvä valikoima normaaliin nähden – siksi aihe on juuri nyt ajankohtainen. Varastosta kulloinkin löytyvien uppopuiden määrä vaihtelee eri puulajien ja puuerien kuivumisprosessin mukaan ja kierrätyspuiden osalta puhtaasti saatavuuden perusteella. Vanhat puut ovat tehneet suuren vaikutuksen jo moniin soittajiin niin Härmässä kuin maailmallakin. Tervetuloa tutustumaan ja kokeilemaan puita sekä soittimia paikan päälle GAS pajalle Tampereelle.